Tänään ei pitänyt edes lenkille. Viikolla juostujen puolituntisten jälkeen kroppa on ollut jotenkin juminen ja takareisi on kipuillut ikävästi. Näin perjantai-illasta alkoi kuitenkin tuntua, että kahdeksan aikaan illalla vaihtoehdot oli joko nukkuminen tai lenkillelähtö. Väsytti jo raakasti. Koska nukkuminen ei tuntunu vaihtoeholta, lähdin 20.12 lenkille. Mulle erittäin epätyypillistä.
Toinen päivän epätyypillisyys oli se, että sijaitsemme Kemissä. Itse asiassa se osoittautui hyväksi asiaksi, koska aioin tehdä vain noin tunnin lenkin (josta osan voisin kävellä), mutta eksyin ja juoksin 1h 10 min. Tulipahan testattua, notta kunto on riittävä jo pitemmällekin lenkille. Sää on plussalla, mutta ei kuitenkaan satanut. Loistolenkki ja ihan superhyvä mieli. Nyt voikin saunomisen ja venyttelyjen jälkeen jatkaa sohvalla tuoreen Juoksija-lehden lukua. Hyvää viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti