torstai 6. lokakuuta 2011

Tiukka treenikaveri

Naksu sai tänään olla 40 minuutin lenkillä yksin mukana. Se osoittautukin hyväksi ratkaisuksi, koska Nakki näytti olevan melko tiukka treenikaveri. Juosta vipotti edellä miltei koko matkan.

Aluksi se vähän ihmetteli, mitä tuo emäntä nyt meinaa, kun vettä sataa taivaan täydeltä ja varpaat kastuu!! Kaverikin jäi pihamaalle. Muutaman kerran likka vilkuili taakseen, etteikö se Pimu tosiaankaan aio tulla mukaan. Rentoutui kuitenkin, kun päästiin pois näköpiiristä.

Läpimärkiähän me oltiin molemmat lopuuksi. Aluksi sade näytti vaimealta, mutta kierrettyämme Lämsänjärven, sade kiihtyi ja kasteli meidät ihan kokonaan. Juoksu kulki kuitenkin hyvin ja Maakotkantien kautta lekkeiltiin takas kotiin. Juoksun jälkeen jäi sellane tunne, että taitaa olla liian lyhyitä nuo 30 minuutin tulevat lenkit. Vaikuttaa siltä, että sitä paremmin kulkee mitä pitempi matka...(Naksu tosin oli tyytyväinen, että pääsi litimärkänä jo lämmittelemään fleecepeiton alle).



2. viikko
Ma lepo
Ti juoksu 30min
Ke lepo
To juoksu 40min
Pe lepo
La juoksu 30min
Su lepo

lauantai 1. lokakuuta 2011

Takaisin ohjelman pariin

Elo- ja syyskuu on menneet syksyn tuloa ihmetellessä. Urheilun saralla oon ottanu tosi lunkisti, lenkkeilly sillon kun siltä on tuntunut. Nyt kuitenkin on aika taas palata ruotuun ja laittaa tähtäimeen ensi kevään puolimaraton ja parempi aika!

Kesällä en harmikseni päässytkään Illin juoksuihin kun tuon yhden ainokaisen kerran. Mikäpä sen parempi mahdollisuus olis ollu seurata juoksukuntoa vaikkapa viikottain. Mutta minkäpä teet vuorotyöläisenä, kun aina tuppaa työvuoroa taikka vapaa on varattu sovitulle menolle. Vähän samoin on käynyt muutaman juoksutapahtuman kanssa, mihin on mieli halajannu, mutta aikataulu ei ole antanut myöten. Paremmalla onnella ensi kaudella. Odottelen tietoja, joskos Iin Yrityksessä alkaisi sarjajuoksut, johan niihin voisi taas yrittää päästä aikoja mittailemaan.

Tein eilen ittelleni uuden juoksuohjelman. Noudattelen samaa puolimaraton-ohjelmaa mitä aiemminkin, mutta kevensin sitä menojeni ja työvuorojeni mukaisesti. Tarvittaessa sitä voi täydentää ryhmäliikuntapäivillä.

Tulin ajatelleeksi, että jos keväällä juoksen puolikkaan jälleen, se tulee aika pian. Siis jos tässä vain laiskottelee tätä syksyä eteenpäin Haluan kuitenkin paremman ajan juosta taas ens kisassa. Ei mitään hirmutoiveita kuitenkaan, mutta alle kahden tunnin haluaisin mennä, kun heinäkuussa meni 2h 11 min.

1. viikko

Ma lepo
Ti lepo
Ke lepo
To juoksu 40 min
Pe juoksu 40 min
La lepo
Su juoksu 30min